Musicraft on Jyväskylään joulukuussa 2008 perustettu tilausmusiikin sävellyspaja. Sen ideana on tarjota erittäin korkealaatuisia sävellystöitä, sovitusratkaisuja sekä tuottamispalveluja kaikkein kovimpaankin musiikinnälkään.

Asioinnin helppous - ensimmäinen pieni sävellysnäyte 24:ssä tunnissa ilman tilausvelvoitetta.


Asiakkaan tilanteen helpottamiseksi Musicraft toimittaa ensimmäisen pienen, pelkistetyn ja yksinkertaisen pianoversion asiakkaan tarpeeseen sävelletystä musiikillisesta ideasta 24:n tunnin kuluessa ensimmäisestä keskustelustamme. Asiakkaan tarvitsee vain kuvailla tuotantonsa viitekehys osaamallaan tarkkuudella ja Musicraft pyrkii parhaansa mukaan tuon viitekehyksen täyttämään asiakkaan näkemyksen mukaisesti. Ensimmäisen idean tilaaminen on asiakkaalle täysin ilmaista eikä velvoita mihinkään. Tämä siksi, että yleensä siinä vaiheessa, kun projekti alkaa olla musiikkia vaille valmis, on tuotantoaikataulu jo niin pitkällä ettei juurikaan aikaa ole jäljellä hukattavaksi. Kun asiakas saa pian jonkinlaisen näytteen syntyneestä musiikillisesta ideasta on hänen helppoa joko todeta näyte toimivaksi sekä omaa näkemystä tukevaksi ja tehdä sen pohjalta tilauspäätös tai todeta ettei säveltäjän näkemys tarpeeksi kohtaa asiakkaan oman vastaavan kanssa. Prosessi on nopea, tehokas sekä selkeä. Jos sinä tiedät kehyksen, jossa musiikki tulee toimimaan, Musicraft tietää kuinka toteuttaa haluamasi musiikillinen sisältö.

Erinomainen kustannustehokkuus sekä helppo hallinnoitavuus.


Koska Musicraft tuottaa tilatun musiikin pääasiallisesti digitaalisilla, maailman parhaiksikin arvostetuilla soitin- sekä äänikirjastoilla, voi se ylpeänä ilmoittaa omaavansa kyvyn tuottaa aitoa ja omaa ”käsintehtyä musiikkia”. Usein erilaisissa produktioissa säveltäjä, sovittaja, äänittäjä, mahdollinen orkesterinjohtaja, soittaja sekä lopullinen äänen miksaaja tai editoija saattavat kaikki olla eri henkilöitä. Musicraftilla yksi henkilö pystyy tarvittaessa hoitamaan kaiken tämän työn omien käsiensä kautta ja pitämään näin kokonaisuuden ohjaksissaan juuri asiakkaan haluamalla tavalla. Kun "akustisissa" projekteissa edelliseen listaan lisätään vielä soittajien harjoittaminen, studioaikataulujen organisointi sekä kaikkien eri työvaiheiden läpivienti, voidaan tätä vastaan todeta Musicraftin toimintamallin olevan erittäin kustannustehokas ja asiakkaan kannalta sekä aikaa ja vaivaa säästävä että helposti hallinnoitava.